Lukujärjestys

Liikunnalla ja kirkasvalolla eroon syysapatiasta

Kesä on mennyt ja syksy on tullut. Jokainen meistä huomaa, että päivät lyhenevät ja illat pimenevät. Syysapatialla on monta nimeä: syysmasennus, kaamosmasennus, kaamosväsymys. Syysapatian piikkiin voi laittaa monia epämiellyttäviä asioita. Monesti kaikenlainen ärtyisyys ja apaattisuus lipsahtavat helposti syysmasennuksen nimen alle, mutta on syytä muistaa, että oikea vuodenaikamasennus on vakavasti otettava mielialahäiriö, jota esiintyy 5-10 prosentilla suomalaisista.

Kanadalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että syysmasennuksesta kärsivien potilaiden aivoissa on tavallista vähemmän serotoniinia. Serotoniini on aivojen välittäjäaine, joka säätelee mm. tunnetiloja, mielialoja ja energiatasapainoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin niin sanottua serotoniinin kuljettajamolekyylin aktiivisuutta. Kuljettaja siivoaa ylimääräisen serotoniinin pois aivoista, joten mitä aktiivisemmin kuljettajat toimivat, sitä vähemmän aivoissa on serotoniinia. Tulokset osoittivat, että kuljettajan aktiivisuus on huomattavasti korkeampi talvella kuin kesällä eli talvisin tulee serotoniinivajetta.

Syysapatian oireita:
• ärtyneisyys
• masentunut mieli
• ilottomuus
• epämääräiset kivut
• makean himo ja kasvava ruokahalu
• painonnousu
• vireystilan lasku
• seksi ei kiinnosta
• ainainen uneliaisuus ja univaikeudet
• sosiaalinen aktiivisuus vähenee
• vetämättömyys
• tuskaisuus

Hoitokeinot syysapatiaan:
• Säilytä vuorokausirytmi normaalina
• Käytä kirkasvalohoitoa
- kirkasvalolampuilla tuotettu voimakas valkoinen valo jäljittelee auringonvaloa ja virkistää keskellä talven pimeintä aikaa
- kirkasvalohoito vaikuttaa silmän kautta aivoihin
- tutkimuksissa on todettu, että valohoito tulisi ottaa varhain aamulla, heti heräämisen jälkeen n. klo 6-10.
- 30-60 min annos kirkasta valoa antaa keholle viestin, että päivä on alkanut. Yöhormonin, melatoniinin, eritys verenkiertoon lakkaa ja ihminen virkistyy.
• Matkusta etelän aurinkoon! Matkat aurinkoon lisäävät myös ihmisen vireyttä.
• Syö mieluiten kuitu- ja tärkkelyspitoisia hiilihydraattiruokia: tuoreet kasvikset, kevyet peruna- ja pastaruuat, täysjyvävilja-tuotteet ja hedelmät
• Ruokaile säännöllisesti ja pidä verensokeriarvot tasaisena
• Hanki virkeyttä vitamiineista: mm. B-ryhmän vitamiineilla voi olla jotain yhteyttä mielialaan
• Liiku säännöllisesti vähintään 3 x viikossa n.45-60 min.
• Tapaa ystäviä! Ystävien seurassa saa mahdollisuuden jutella ja ”parantaa maailmaa”
• Vältä alkoholia

Psykiatri Sami Leppämäki tutki kahtena talvena liikunnan ja kirkasvalon vaikutuksista 244 tavallisen työssäkäyvän ihmisen mielialaan. Mieliala parani ja masennusoireet vähenivät jo 4 viikon liikunnan ja kirkasvalohoidon jälkeen. 8 viikkoa liikuntaa vahvisti mielialan kohentuneen entisestään.

Lähteet: www.ktl.fi, www.poliklinikka.fi, www.hs.fi, Sirpa Antikainen fysioterapeutti, lisensioitu personal trainer