Lukujärjestys

Painoonsa tyytyväiset ovat "onnellisempia"

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan nykypainon ja koetun ihannepainon välinen ero vaikuttaa hyvinvointiin enemmän kuin pelkkä painoindeksi. Mitä kauempana olet omasta tavoitepainostasi, sitä heikommin voit. Painoonsa tyytyväinen tuntee itsensä terveemmäksi kuin painoonsa tyytymätön.

Tutkimukseen osallistui yli 170000 tutkittavaa. Osallistujat ilmoittivat nykyisen painonsa ja käsityksensä ihannepainostaan. Lisäksi kysyttiin, kuinka monena päivänä he eivät olleet tunteneet itseään terveeksi viimeisen kuukauden aikana.

Tulos oli kaikkein selvin valkoihoisilla naisilla. Naiset, jotka toivoivat olevansa 10 prosenttia kevyempiä, ilmoittivat kokeneensa vointinsa huonoksi keskimäärin 1,6 päivänä viimeisen kuukauden aikana. Sen sijaan naisilla, jotka halusivat olla 20 prosenttia kevyempiä, huonovointisia päiviä kuukauden sisällä oli 4,3. Tutkijat arvelevat, että etenkin valkoihoiset naiset kärsivät ”lihavuusleimasta”. Lihavuuteen liitetään paljon kielteisiä mielikuvia, joiden sisäistäminen vaikuttaa hyvinvointiin hyvin kokonaisvaltaisesti.

On hyvä muistaa, että lihavuus ei välttämättä tarkoita epäterveellisiä elämäntapoja ja sairauksia. Terveyteen vaikuttaa moni muukin asia kuin paino; esimerkiksi normaalipainoisen, mutta vähän liikkuvan henkilön terveysriskit ovat suuremmat kuin liikapainoisen, mutta paljon liikkuvan. Vaikka painoaan pudottaisikin, ei aina pääse ”normaalipainoiseksi” siitä huolimatta, että eläisi täysin terveellisesti. Tämänkaltaiset tutkimukset kannustavatkin unohtamaan kiloihin tuijottamisen. Tärkeimmäksi tavoitteeksi kannattaa asettaa kohtuullisen terveellinen elämä ja hyvän olon paino.

Lähde: American Journal of Public Health, maaliskuu 2008. Julkaistu KG-lehdessä numero 3/2008, Kg-uutiset s. 10, koonnut Jarmo Kaukua.