Lukujärjestys

Onnistumistarinoita

Jaakko Alalahden onnistumistarina Hukassa!

Jos jonkun, niin Jaakko ”Jaska” Alalahden kohdalla pitää paikkansa hänen oma mottonsa ja sanonta ”vierivä kivi ei sammaloidu”. Tämä uskomaton, pian 70-vuotias ilopilleri ja Rajakylän tervaskanto on täydellinen malliesimerkki kenelle tahansa siitä, mitä liikunta ja positiivinen - häntä itseään lainataksemme kakaramainen elämänasenne saa aikaan.

 Jaska syntyi tykkien jytkeeseen, muutama päivä ennen talvisodan syttymistä. Sekö lie syynä miehen sitkeyteen, pelottomaan elämänasenteeseen ja valtavaan myönteiseen elämän nälkään. 10-vuotiaana alkanut liikuntaharrastus on jatkunut (ja jatkuu) edelleen, iän myötä lajeja vain on tullut lisää eikä karsiutunut kuten yleensä vuosien myötä meille normikansalaisille tapahtuu. Jaska myöntää että monimuotoinen liikunta on antanut valtavasti voimia rankkojen työvuosien aikana stressaavassa, kovan liike-elämän pyörityksessä. Se on ollut perusta kaikelle jaksamiselle.
 
Eri lajeja onkin matkan varrelle mahtunut uskomaton määrä; kouluvuosien jälkeen hän ajoi 4,5 vuotta motocrossia, sen päätyttyä kuvioon tulivat kesäisin suunnistus ja talvisin hiihto. Suunnistus kuuluu vahvana lajina edelleenkin kuvioihin ja muhkeasta palkintokaapista löytyy useita SM-mitaleja, viimeisin vuodelta 2008. Useita Suomen mestaruuksia on tullut myös kuningaslajista triathlonista, näistä viimeisin vuodelta 2007. Edellä mainittujen lajien lisäksi hän on harrastanut myös avantouintia, juoksua, pyöräsuunnistusta sekä maantie/maastopyöräilyä viimeiset 5 vuotta hyvinkin aktiivisesti.
 
Avantouinti on lajeista se joka on jäänyt viime vuosina hiukan vähemmälle ja siitä Jaska ”syyttääkin” omaan aurinkoiseen sävyynsä Hukkaa. ”En tunne olevani Hukassa mikään vanha kummitus koska ikä ei täällä merkitse täällä yhtään mitään eikä aseta mitään rajoja harrastamiselle. Päinvastoin.” Tämä kolmen lapsenlapsen isoisä sukkuloi Hukassa miltei lajissa kuin lajissa. Suosikit ovat kuitenkin kuntosali, spinning, spinningpump sekä venyttelytunnit.
 
Huhtikuun puolessa tämä ikiliikkuja pakkaa pyöränsä lentokoneeseen ja suunnistaa Mallorcalle jossa hän viettää jälleen kerran pariviikkoisen – mitenkäs muuten kuin pyöräillen 150 - 200 kilometrin päivälenkkejä.
 
Kun kysyimme häneltä tulevien kuukausien/vuosien tavoitteita niin vastaus oli arvaten hyvin Jaskamainen; ”Tulevan kesän tavoitteet ovat pyöräsuunnistuksen SM-kisat. Näitä kisoja on samaisen kesän aikana tulossa kolmet. Pyörän päälle kuuluvat muutkin suunnitelmat kuten Oulujoki-ajo, Helsinki Tour sekä Pirkan pyöräily. Syksyyn kuuluu myös Syötepyöräily sekä maratonajo.” ”Niin ja lähivuosieni tavoite on… pysyä kunnossa”.

Mika Uolamon onnistumistarina Hukassa!

Aloitin hukkareissuni vuodenvaihteessa, kuten varmaan moni muukin, kirein hampain, sisuuntuneena ja päättäväisenä, nyt lähti läskit! Ryhmäliikuntatunnit tuntuivat lähtökohtaisesti omimmalta puuhalta, joten kokeilutunnilla menin heti punaiselle BODYPUMP®-tunnille. Seuraavina päivinä kroppa olikin pitkään laiskoteltuaan tosi kipeä, mutta tyytyväinen, joten sopimukseen nimi päättäväisesti alle.

Jatkoin aluksi kolme kertaa viikossa. Kaikkea piti kokeilla, joten pian tuli katsottua BODYBALANCE™, BODYJAM®, SpinnPump, BODYCOMBAT® ja Balletone. Kaikki tunnit tuntuivat omalla tavallaan erinomaisilta ja sopivilta. Laajasta viikko-ohjelmasta löytyi helposti itselle sopiva rytmi ja jos ei aina ehtinyt sille tunnille mille juuri olisi halunnut mennä, oli helppo mennä jollekin toiselle tunnille, kun kaikki tunnit ovat hyviä ja niistä pitää kaikista.

Kymmenen ensimmäisen viikon aikana lähtikin kymmenen kiloa, ilman erityisiä ponnisteluja ja iloisella mielellä. Siitä iso ansio kuuluu hyville ohjelmille ja osaaville ohjaajille. Tunneilla on mukava käydä ensisijaisesti juuri siksi, että niistä saa iloa elämään, sivutuotteena karisevat turhat kilot ja muut murheet. 

Toki myös suuri kuukausimaksu on nerokas tapa saada liikkumaan. Mitä enemmän käy tunneilla sitä halvemmaksi tulee per kerta. Kesälomalla olikin hyvin aikaa käydä tunneilla ja heinäkuussa tuli käytyä parhaimpina viikkoina joka päivä Hukassa ja parina päivänä muutamalla tunnilla putkeen.

Myös ruokailutapojen muuttaminen on helpottanut kunnon kohenemista. Tuhdin päivällisen korvaaminen liikuntatunnilla viiden-kuuden paikkeilla ja parilla terveellisellä iltapäivän välipalalla sokeritasapainon tasaisena pitämiseksi auttaa kummasti pudottamaan ylimääräisiä kiloja. Syöminen on kehonsa kuuntelua siinä missä liikeharjoitukset.

Omimmiksi tunneiksi ovat muodostuneet BODYBALANCE™, BODYCOMBAT®, SpinnPump ja Latino. Balancessa erityisesti jooga on lähellä sydäntäni, BODYCOMBAT® on varsinainen tehotreeni monipuolisine liikkeineen sekä halki poikki ja pinoon -asenteellaan, SpinnPumpista saan lihaskuntoa mukavalla välineyhdistelmällä ja lattareissa pääsen vanhan intohimoni eli tanssin pariin. Lisäksi tulee silloin tällöin käytyä Balletonessa, jossa yläkroppa saa hyvää treeniä sekä BODYJAM®:ssa bailaamassa, silloin kun ohjelma tuntuu itsestä hyvältä. Ja varsinkin SpinnPumpin jälkeen tuntuu hyvältä käydä venyttelemässä kunnolla.

Nykyisin hukkatunnit ovat olennainen osa elämääni ja viikkorytmiäni. Tunteja odottaa aina innolla ja jos muilta menoilta jää jonain päivänä käymättä, jää mieleen pieni lovi, joka tosin täyttyy ilolla jo seuraavalla tunnilla. Kuntoni kohentamisen ja painon pudotuksen olen kokenut mielekkääksi juuri siksi että saan liikunnasta runsaasti iloa ja hyvää oloa. Juuri se tekee omasta voimistumisesta niin hienoa ja helppoa!

 Mika Uolamo

Kuinka kunnon äiti meni Hukkaan? – Liisa Kylmäsen onnistumistarina

Entisessä elämässäni olin sivutoiminen maatalon emäntä ja kolmelle lapselleni kunnon äiti. Siivosin kerran viikossa joka nurkan, tamppasin matot taskulampun valossa, leivoin leivät ja pullat, osasin laskea ensiluokkaisesti metsäverotuksessa hankintatyön arvon ja olin sopivasti ylipainoinen, mutta en lempeä.

Kunnes 2000-luvun alkupuolella otin lopputilin emännän virasta, laihdutin Painonvartijoissa ja yritin liikkua. Kävelysauvojen kanssa tamppaaminen ympäri lakeuksia ei vain oikein maistunut ja huono omatunto vähäisestä liikunnasta vaivasi. Hengästyin portaissa ja hiihtäessä läkähdyin. 2002 kävin ensimmäisen kerran BODYPUMP®:ssa ja jäin heti koukkuun. Ensimmäisissä treeneissä jalat vapisi ja ojentajia minulla ei varmaan ollut ollenkaan. Vaan sitkeästi tulin tunnille monta kertaa viikossa ja löysin liikunnasta tulevan hyvänolontunteen.

Kun Hukka sitten avautui 2004, olin kuin tavaratalossa: minulla oli mahdollisuus kokeilla useita eri lajeja ja suurinta osaa olen kokeillutkin. Sellaiset lajit olen sovinnolla jättänyt, joissa pitää mennä oikeaan suuntaan oikeaan aikaan, esimerkiksi latinon. Sellaisessa olen toivoton ja ihailen suuresti sen harrastajien sulavaa liikehdintää.

Eniten pidän edelleenkin BODYPUMP®:sta, spinningistä ja ellistä. Tarvitsen ohjaajien kannustusta ja nautin hyvästä musiikista vaikka minulla onkin ”mummomusiikkimaku”. Hiihtäminen on edelleenkin ”haasteellista”, vaikka kunto on kohonnut roimasti.

Lapset ovat kasvaneet ja osa muuttanut jo omilleen. Jääkaapissa saattaa olla monesti vain pelkkä valo ja ”villakoirat” voivat hyvin. Eli niin kuin lapseni ovat todenneet: ”Kunnon äiti meni Hukkaan”. Liikunta on kuitenkin nyt olennainen osa elämääni ja uskon, että ilman liikuntaa olisin paljon raihnaisempi, huonokuntoisempi, laiskempi ja kiukkuisempi.

Liisa Kylmänen

Lue myös!