Muutoksia Hukan toiminnoissa koronatilanteen vuoksi – kooste

Muutoksia Hukan toiminnoissa koronatilanteen vuoksi – kooste

Päivitys 17.8. klo 15.15.: muutoksia aukioloaikoihin, palveluihin ja lepokäytäntöihin.

Tähän päivitämme viimeisimmät muutokset Hukan tapahtumissa ja toiminnoissa koronatilanteen vuoksi.

Hukka noudattaa Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistyksen linjausta hallituksen erityistoimenpiteisiin liittyen. Suomen hallituksen tekemän linjauksen mukaan COVID-19-taudin aikaisia rajoituksia ryhdytään vaiheittain purkamaan. Tämän johdosta myös Hukka on ryhtynyt avaamaan toimintaansa porrastetusti 1.6.2020 alkaen.

Alla toimenpiteiden vaikutukset toimintaamme.

Uusia etuja jäsenille

Olemme rakentaneet pika-aikataululla uusia palveluita jotta voimme sekä taata jäsenillemme mieluisan Hukka-kokemuksen poikkeusaikana, että palvella entistä paremmin myös tilanteen normalisoituessa.

Uusi jäsenyyden digitaalinen lisäosa OmaHukka on nyt Liikuntakeskus Hukan ja hieman rajoitetusti Hukka Xpressin jäsenten käytettävissä. Sen avulla jäsenemme pääsevät nauttimaan muun sisällön ohella pidetyistä Hukka Live -etätunneista.

OmaHukassa on myös jäsenille täysin maksuton webinaarisarja Hukan liikkumisen filosofian kulmakivistä Jotain lihaksille, jotain sydämelle ja jotain mielelle. Kolmen webinaarin sarja huipentui Jutta ja Juha Larmin vetämänä teemalla Jotain sydämelle: Tee mitä rakastat – rakasta mitä teet.

Alkukesästä käynnistetty  fatbike-pyörien lainauspalvelu jäsenillemme jatkuu suosittuna. Pyörien maksuton koekäyttö on edelleen käynnissä – tiedotamme maksullisen vuokrauksen alkamisesta myöhemmin!

Kesän aikana käyttöönottotestit läpikäynyt ryhmäliikuntatuntien ennakkovarausmahdollisuus jatkuu, mutta laskemme ennakkoon varattavien paikkojen osuutta 20 prosenttiin kunkin tunnin kapasiteetista – aiemmin osuus oli 80 %. Muutos on seurausta kokonaistuntikapasiteettien kasvamisesta kohti entistä ja näin ollen ennakkovaraustarpeen pienenemisestä, sekä jäsentemme palautteista. Muutos astuu voimaan viikon 34 kuluessa.

Aukiolojat Isokadulla

Kesällä voimassa olleet poikkeusaukioloajat ovat väistyneet ja Liikuntakeskus Hukan aukiolot ovat jälleen vanhat tutut: ma–to klo 6–22, pe klo 6–21, la klo 8–20 ja su klo 9–21.

Jäsentapahtumat

Kaikki jäsentapahtumat ovat toistaiseksi tauolla. Ilmoitamme, kun ne jälleen jatkuvat.

Ryhmäliikuntatunnit

Hukan ryhmäliikuntatunteja on avattu porrastetusti 1.6. alkaen.

  • Tuntien osallistujamääriä on palautettu hieman suuremmiksi, mutta turvavälien huomioimisen nimissä ollaan kaikilla ryhmäliikuntatunneilla edelleen alle 80 prosentissa normaalikapasiteetista.
    • Hukkalassa, Body & Mind Studiossa ja JättiHukassa on osallistujille merkityt paikat kahden metrin välein.
    • Cycling Studiossa pyörien satulat ovat vähintään metrin etäisyydellä toisistaan.
  • Ohjaajat ohjeistavat tunneilla käytettävien välineiden desinfioinnin osallistujille.
  • Kiinnitämme huomiota jonotuksiin, laitenoutoihin, tunnille siirtymiseen ja sieltä poistumiseen, ja varmistamme myös näihin tilanteisiin turvalliset olosuhteet.
  • Jätämme tuntien väliin tavallista enemmän aikaa riskittömien siirtymien ja tehokkaan ilmanvaihdon varmistamiseksi.
  • Ohjeistamme ryhmäliikuntaohjaajat parhaista toimintatavoista.
  • Osa tunneista näkyy Hukka Livenä OmaHukassa.
  • Suositellaan oman, ison pyyhkeen ottamista ryhmäliikuntatunnille. Sopiva pyyhe on mm. joogamaton peittävä pyyhe.

Hukan ryhmäliikuntatuntien etukäteisvaraus ryhmäliikuntakalenterista jatkuu. Koska kokonaistuntikapasiteetit ovat kasvaneet ja ennakkovaraustarve näin ollen pienentynyt, ja koska jäsenemme ovat niin toivoneet palautteissaan, olemme kuitenkin pienentämässä ennakkovarattavien paikkojen osuutta merkittävästi. Ryhmäliikuntapaikoista 20 % jätetään ennakkovarattaviksi ja 80 % jää Hukan vastaanotossa ilmoittautujille.  Muutos astuu voimaan viikon 34 aikana. Ryhmäliikunnan varauskalenterin löydät täältä.

Käyttäjätunnus varausjärjestelmään on Hukkaan ilmoittamasi sähköpostiosoite. Oletussalasana on syntymävuotesi ja -kuukautesi muodossa vvkk. Voit vaihtaa itsellesi mieluisan salasanan varausjärjestelmän asetuksista. Ongelmatilanteissa laita sähköpostia osoitteeseen info@nullhukka.net.

Ryhmäliikuntastudioihin paluun tekevien tuntien lisäksi jäsenemme saavat jatkossakin nauttia uuden OmaHukka-jäsenosion suuren suosion saavuttaneista Hukka Live -etätunneista. Huomaathan, että OmaHukka ja sieltä nähtävät Hukka Live -tunnit ovat jäsenetuja, jotka ovat tauolla, kun jäsenyyskin on tauolla.

Virtuaaliryhmäliikuntastudio on edelleen käytössänne. Studiossa saa kerrallaan olla enintään neljä henkilöä.

Kuntosaliharjoittelu

Kuntosaliharjoittelu jatkuu normaalisti toistaiseksi. Muista yleiset hygieniaohjeet, jotka on kerrattu muun muassa tämän artikkelin lopussa. Älä lähde kotoasi tai varsinkaan tule treenaamaan, jos tunnet itsesi sairaaksi. Muista lisäksi pitää reilu turvaväli toisiin treenaajiin, käyttää salilla olevia desinfiointipyyhkeitä tiheästi ja pestä kätesi ennen ja jälkeen treenin.

OmaHukasta löydät kotitreeniohjeita ja vinkkejä kuntosaliharjoitteluun.

Palloilu

  • Tenniksen syksyn pienryhmävalmennukset käynnistyvät jälleen 17.8.2020. Valmennuksessa noudatetaan Suomen Tennisliiton koronaohjeistuksia
  • Lisätietoja valmennuksista voit kysellä Antulta (anttu.puotiniemi@nullhukka.net).
  • Squashin valmennusryhmät alkavat jälleen 7.9.2020
  • Sulkapallon valmennustoiminnasta tiedotetaan myöhemmin
  • Pelikenttiä voi edelleen varata normaalisti. Muista yleiset hygieniaohjeet, jotka on kerrattu muun muassa tämän artikkelin lopussa.

Pikku-Hukka

Pikku-Hukka on avattu jälleen 10.8.2020 ja palvelee vanhoin tutuin aukioloajoin: ma–to klo 16–20 ja la klo 9.30–15.30.

  • Jokainen käynti aloitetaan käsienpesulla.
  • Pikku-Hukassa käytetään käsidesiä ja kiinnitetään huomiota hygieniaan ja turvaväleihin.
  • Lapsia ei oteta Pikku-Hukkaan jos on pientäkin flunssan oiretta.
  • Pallomeri on hygieniasyistä otettu pois käytöstä toistaiseksi.

HukkaJuniori

HukkaJuniori-tunnit jatkuvat 31.8.2020 käynnistyvässä syyslukujärjestyksessä – tarjolla myös monipuolisesti aikuisten tunteja  yli 12-vuotiaille.

Sitä ennen 8–11-vuotiailla HukkaJuniori-jäsenillä on edelleen mahdollisuus käyttää Hukan pallopelejä, ja yli 12-vuotiaille tullaan tarjoamaan edelleen ryhmäliikunnassa erikseen merkittyjä tunteja sekä salikoulun kautta mahdollisuus laajentaa lajivalikoimaa myös kuntosalille.

HukkaJuniori-jäsenyyden voi jättää tauolle lähettämällä viestin myynti@nullhukka.net.

Kahvila Hukka

Kahvila Hukka on uudelleenavannut pöytiin myynnin, mutta asiakaspaikkoja on edelleen hieman rajoitettu turvavälien varmistamiseksi. Take Away -palvelu toimii ja pintojen desinfiointi on edelleen tehostetulla tasolla.

Lepokäytännöt

Isokadun Liikuntakeskus Hukan jäsenet

  • Lepokäytännöt jatkuvat 30.5.2020 saakka entiseen tapaan kuukausi kerrallaan. Esimerkiksi 15.5. aloitettu tauko jatkuu 15.6. saakka.
  • 1.6. eteenpäin jäsenyyden levolle laitto on mahdollista, jos olet yli 70-vuotias, tai sinä tai joku kanssasi samassa taloudessa asuvista perheenjäsenistäsi kuuluu riskiryhmään. Tauko myönnetään yksi kuukausi kerrallaan.
  • Lepoonlaittopyynnöt pyydämme osoitteeseen myynti@nullhukka.net

Keskiviikkona 18.3. tekemämme ja perjantaina 27.3. päivittämämme päätöksen mukaisesti poistimme tauollelaitosta aiemmin ilmoittamamme ehdot, kuten sairastuminen, karanteeni tai riskiryhmään kuuluminen. Suomen hallituksen tuoreimman, koronatoimien vaiheittaista purkua koskevan linjauksen takia jäsenyyden tauollelaitosta tulee jälleen ehdollista 1.6. alkaen.

Toivomme sinun harkitsevan ennen lepoonlaittoa, onko se tilanteessasi välttämätön. Jatkamalla jäsenmaksusi maksamista vapaaehtoisesti autat konkreettisesti Hukan tiimiä palaamaan töihin tuottamaan yhtä monipuolisia palveluita myös koronakriisin jälkeen.

Käsittelemme kaikki yhteydenotot mahdollisimman pian. Lepoonlaitot aktivoituvat aikaisintaan ilmoituspäivästä, eikä niitä hyvitetä jälkikäteen. Huomioithan myös, että tauko ei jatku automaattisesti. Mikäli olet sairastunut, voit ilmoittaa sairaslomastasi myös jälkikäteen. Ruuhkautumisen vuoksi on mahdollista, että hyvitys näkyy vasta viiveellä.

Hukka Xpress -jäsenet

Mikäli olet sairastunut tai karanteenissa, laitamme pyynnöstäsi jäsenyytesi tauolle aina kahdeksi viikoksi kerrallaan, tai niin kauan kuin tilanne on akuutti. Lähetä jäsenyyden lepoonlaittopyyntö osoitteeseen info@nullhukkaxpress.net. Käsittelemme kaikki yhteydenotot mahdollisimman pian. Mikäli olet sairastunut, voit ilmoittaa sairaslomastasi myös jälkikäteen. Ruuhkautumisen vuoksi on  mahdollista, että hyvitys näkyy vasta viiveellä.

Valmennusasiakkaat

Valmentajamme ovat sopeutuneet vallitsevaan tilanteeseen nopeasti. Tarjoamme poikkeustilanteen vallitessa valmennukset väljissä tiloissa ja desinfioiduin laittein. Vaihtoehtoisesti voimme toteuttaa treenisi ulkona tai etätreeninä. Voimme myös laatia sinulle henkilökohtaisen kotitreeniohjeen ja tarjota tarvittaessa treenivälineet lainattavaksi. Mikäli kuitenkin koet sen tarpeelliseksi, laitamme pyynnöstäsi valmennuksen tauolle. Ota yhteyttä valmentajaasi.

Halutessasi valmennusta voidaan toteuttaa etävalmennuksena tai tehdä ulkotreenejä sisäliikunnan sijaan. Pienryhmävalmennukset pidetään normaalisti toistaiseksi.

Yleisiä ohjeita

Älä tule treenaamaan, mikäli olet sairas – Jos et voi hyvin, sinulla on kuumetta tai näkyviä sairauden oireita, pyydämme, että lepäät ja toivut rauhassa ensin. Muutaman päivän tauko treeneissä on parasta, mitä voit toipuvalle kehollesi tarjota.

Pese käsiäsi usein – Hyviin käsienpesutapoihin kuuluu käsien peseminen  lämpimällä vedellä ja saippualla vähintään 20 sekunnin ajan. Vaahdota kunnolla ja pese usein!

Suojaa suusi ja nenäsi, kun yskit tai aivastat – Peitä  suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla tai hihalla, älä käsilläsi. Käsiesi käyttö suojana voi osaltaan levittää pöpöjä ja viruksia. Heitä käytetty nenäliina pois käytön jälkeen.

Desinfioi ja pyyhi käyttämäsi välineet – Virus voi elää kovilla pinnoilla jopa päivän, joten pyyhi käyttämäsi laitteet ennen käyttöä ja sen jälkeen tarjolla olevilla desinfiointiliinoilla.

Vältä kättelyä toistaiseksi – Kättelyt ja kopot voi toistaiseksi korvata nyökkäyksillä ja hymyllä.

Varustaudu asianmukaisesti – Tiloistamme löydät käsidesiä, desinfiointiliinoja, käsisaippuaa ja käsipaperia. Ole ystävällinen ja käytä niitä!

Etsi oikeaa tietoa tilanteesta – THL:n sivuilta löydät ajantasaista tietoa viruksen leviämisestä ja suosituksista:
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19