Pysyvän muutoksen kaava

Pysyvän muutoksen kaava

  • Hukka
  • Pysyvä muutos pohjautuu arvojen eli sinulle tärkeiden sekä merkityksellisten asioiden varaan, saa lisäbuustia motivoivista tavoitteista ja toteutuu varmimmin kytkettynä intohimoiseen asenteeseen sekä arjessa toistuviin tapoihin. Pakottamalla ja itsekuriin muutospyrkimyksemme nojaamalla emme sen sijaan saa mitään hyvää sekä kestävää aikaiseksi. Innostava tavoite, sisältä kumpuava motivaatio sekä kirkkaana mielessä olevat arvot helpottavat huomattavasti fiksujen valintojen tekemistä, silloinkin kun herkkuhimo iskee, sohva houkuttaisi treeniä enemmän ja olisi muutenkin helppoa sortua nopeiden nautintojen vietäväksi.

    Arvot antavat merkityksen

    Arvojen kirkastaminen tärkeää tavoitteita itselle asetettaessa. Kun tavoite on kosketuksissa arvojesi kanssa, on sen toteutuminen sekä pysyvyys huomattavasti todennäköisempää ”pinnallisiin tavoitteisiin” verrattuna. Kun motivoivat tavoitteet pohjautuvat tärkeimpiin elämänarvoihimme, kuten esimerkiksi terveyden vaalimiseen, itsemme kehittämiseen ja hyvinvoivan vanhemman mallin tarjoamiseen lapsillemme, kestää kuntoilutaipalemme huomattavasti paremmin vaikeiden kokemusten ja tunteiden kohtaamisen. Jos sen sijaan tavoitteemme on päälle liimattu, ulkoa päin saneltu ja ”ei meille niin tärkeä”, johtavat pienetkin vastoinkäymiset helposti isoihin kolauksiin motivaatiossa.

    Tavoitteet innostavat ponnistelemaan

    Hyvä tavoite sytyttää ja saa aikaan vastustamattoman tarpeen toimia sen innoittamana. Motivoivat tavoitteet toimivat myös suunnistuskarttana ja ne valmistavat sinut vaikeitakin aikoja ja väärään suuntaan ohjaavia houkutuksia kohdattaessa.

    Hyvin asetettu tavoite on samanaikaisesti spesifi, mitattavissa oleva, toimintaan ohjaava, luokseen vetävä, aikataulutettu sekä realistinen. Se on henkilökohtaisesti sinulle merkityksellinen, innostava ja vastustamattomasti puoleensa vetävä. Sen tulee pohjautua omiin toiveisiisi, tarpeisiisi ja haluihisi, ei olla muiden sanelema tai ulkoapäin annettu.

    Välitavoitteet pienentävät taakkaa

    Meillä ihmisillä on usein yliampuvia tavoitteita lyhyellä aikajänteellä, mutta naurettavan pieniä tavoitteita pitkällä aikavälillä. Olisikin hyvä keikauttaa kuvio niin, että lyhyen aikajänteen välitavoitteet olisivat vaatimattoman pieniä, jolloin varsinainen päätavoite saisi olla jo varsin korkealentoinenkin.

    Kun olet löytänyt mielekkään ja merkityksellisen tavoitteen, voit lähteä kulkemaan sitä kohti. Se onnistuu erilaisia toimintatavoitteita laatimalla eli pohtimalla, mitä tekoja toistamalla kuljen tavoitteeni suuntaan. Kun saat nuo teot juurrutettua rutiineiksi arkeesi, on tavoitteen saavuttaminen lähes väistämätöntä.

    Tavat luovat tulevaisuutesi

    Ihminen on tapojensa tulos. Tämän päivän tilanteesi on tulosta aikaisemmista valinnoistasi, ja tämän päivän päätöksillä vaikutat tulevien vuosien tilanteeseesi. Asiat eivät siis vain tapahdu meille, vaan rakennamme tulevaisuuttamme päätösten, tekojen ja rutiinien kautta – joka ikinen päivä ja joka ikinen hetki.

    Sisäinen motivaatio säästää luopumisilta

    Kuinka sitten saamme itsemme tekemään fiksuja valintoja nopeiden nautintojen, hetken himojen ja kaikkien houkutusten keskellä? Kun motivaatio on riittävän korkea, emme juurikaan tarvitse tahdonvoimaa päämäärän saavuttamiseksi. Kun tekeminen on riittävän kivaa, motivoi itse tekeminen, ei lopputulos tai tulevat saavutukset. Tällöin on saavutettu sisäisen motivaation eli tekemisen ilon taso, jolloin tekeminen itsessään palkitsee, ei pelkästään päämäärän saavuttaminen.

    Pysähtyminen nopeuttaa matkan tekoa

    Pysähtyminen, oman tilanteen pohtiminen sekä unelmien ja tavoitteiden kirkastaminen ovatkin ensimmäisiä askelia kohti mielekkäämpää ja parempaa elämää. Kysymällä toistuvasti itseltään, viekö tämä valinta kohti vai poispäin tavoitellusta suunnasta, voi luoda tulevaisuuttaan juuri sellaiseksi, kuin sen haluaa muodostuvan.


    Heitä huolesi Hukkaan!

    Hukan yli 30 liikuntalajin valikoimasta löydät jotain sydämelle, jotain lihaksille ja jotain mielelle – kaikkia helposta haastavalle tasolle, juuri sinulle ja elämäntilanteeseesi sopivalla tavalla!

    Jäsenenä voit harrastaa saman katon alla kuntosaliharjoittelua kolmella eri kuntosalilla, osallistua haluamillesi ryhmäliikuntatunneille, pelata pallo- ja mailapelejä, saunoa hirsi- tai infrapunasaunassa sekä liikkua ammattitaitoisten valmentajiemme opastamana. Kaikki tämä käytössäsi vain yhdellä jäsenyydellä – lue lisää Hukan palveluista täältä! 

    08 4152 2001

    Kysyttävää? Soita, me autamme!