Päivitetty ryhmäliikunta-aikataulu käynnistyy 6.6.

Päivitetty ryhmäliikunta-aikataulu käynnistyy 6.6.

Päivitetty ryhmäliikunta-aikataulu käynnistyy 6.6. – katso se täältä! Saat halutessasi myös ladattua sen itsellesi tästä. Vanhojen tuttujen tuntien lisäksi lukkarista löytyy kolme uutuutta, HIITCycling, Porrastreeni sekä IISISTEP!

Tuntikuvaukset:


HIITcycling
on 30-minuutin korkeatehoinen intervallitreeni (HIIT), joka nostaa harjoittelusi tehot uudelle tasolle ja maksimoi tuloksesi. Kyseessä on lyhyt ja intensiivinen harjoitus, joka haastaa kehon ja mielen äärimmilleen. Tunti rakentuu intervalleista, joiden aikana kurotetaan kohti maksimaalista suoritustasoa ja välillä palaudutaan. Intensiteettiä voi säätää juuri oman treenitason mukaiseksi.

Porrastreenissä kunto kohoaa tehokkaasti! Portaiden nouseminen harjoittaa erityisesti alavartalon suuria lihaksia. Samalla myös hengityselimistö saa harjoitusta ja hapenottokyky paranee. Treenissä portaita hyödynnetään nousemalla ja laskeutumalla niitä monella tapaa. Kokonaisuudessaan treeni koostuu alkuverryttelystä ja portaissa tehtävästä nousutehoisesta harjoituksesta, jonka jokainen pystyy tekemään omalla suoritustasollaan. Lopussa verrytellään ja venytellään lyhyesti. Portaisiin pätee ulkoliikunnan säännöt: sateen sattuessa treenataan sateessa.

IISISTEP on step-lautaa hyödyntävä kestävyystreeni, jossa erityisesti reisien ja pakaroiden lihakset saavat kyytiä. Tunnilla askelletaan step-laudalle sekä tehdään tunnin loppupuolella lihaskuntoliikkeitä omalla kehon painolla tai pienvälineillä. Tunti parantaa kestävyyttä, lihaskuntoa, ketteryyttä ja koordinaatiota. IISISTEP-tunti on nimensä mukaisesti helppo step-tunti, step-sarja on yksinkertainen ja tehokas. Tästä tunnista on hyvä aloittaa step-tunneilla käyminen! Tunti sopii kaikille.