Selätä esteet muutoksen tieltä 

Selätä esteet muutoksen tieltä 

  • Hukka
  • On monta hyvää syytä tarttua itseään niskasta ja lähteä liikkumaan. Valitettavasti löytyy myös vähintään yhtä monta estettä sekä syytä pysyä sohvalla. Olemmekin usein mestareita keksimään selityksiä sille, miksi treenaaminen ei ole tänäänkään hyvä idea. Tässäpä koottujen esteiden ja selitysten top 5 sekä muutama argumentti niiden selättämiseen.

    1. Ei ole aikaa

    Ajanpuute on yksi yleisimmistä, ellei yleisin selitys sille, ettei liikkumaan tule lähdettyä. Siihen on helppoa vedota, vaikka televisiota tulisi katsottua keskimääräinen 3 tuntia päivässä ja istumisannos jatkuisi työpäivän jälkeen sohvalla ja saavuttaisi 10 tunnin päivittäisen normiannoksemme.  Voisikin sanoa, että jos meillä ei ole aikaa tämän päivän liikunnalle, tulee meidän varata tarpeeksi aikaa huomisen sairastamiselle.

    Viikossa on 168 tuntia. Kunnon kohottamiseen riittää aluksi tunnin, korkeintaan parin tunnin viikkoannos. Jatkossakin pari-kolme tuntia liikuntaa riittää mainiosti ylläpitämään kuntoasi ja kolmella-viidellä tunnilla teet jo huikeita tuloksia, niin terveytesi, suorituskykysi kuin kehonkoostumuksesi näkökulmista. Lähde siis liikkeelle riittävän iisisti ja lisää harjoitteluannosta motivaation kasvaessa. Innostuksen lisääntyessä löydät nimittäin aikaakin huomattavasti helpommin.

    2. Sitku

    Sitten kun on sekin yleinen selitys liikunnan aloittamista lykättäessä. Aloitan liikunnan sitku tulee lunta ja pääsee hiihtämään. Aloitan kuitenkin vasta sitku sukset tulee alennukseen kevättalvella. No nyt ei ole enää kyllä luntakaan, joten aloitan kuitenkin vasta sitku tulee taas lunta ensi talvena…

    Liikunnan aloittaminen ei muutu sen helpommaksi, mitä enemmän aloittamista lykkää. Päinvastoin! Jos paras ajankohta aloittamiseen olisikin ollut jo vuosia sitten, on toiseksi paras päivä tänään. Kaikki mahdollisuudet ovat siis edessäsi ja on hyvä tiedostaa, että kaikki liikunnan terveysvaikutukset ovat saavutettavissa vielä 80 vuotta täytettyäsikin.

    3.  Mutku

    Mutta kun on tärkeämpääkin tekemistä, Mutku en tiedä mitä, millä teholla ja miten paljon pitäisi harrastaa…

    Maailma on esteitä ja selityksiä pullollaan. Onneksi edessäsi on vähintään vastaava määrä mahdollisuuksia, kunhan vain avaat silmäsi niille. Selityksistä selviää parhaiten ottamalla asioista selvää. Selvitä siis itsellesi, mitä tulevaisuudelta haluat ja käänny tarvittaessa asiantuntijan, esimerkiksi personal trainerin puoleen. Pistä myös puntariin paremman kunnon ja terveyden eteen ponnistelemiseen menetetty aika ja vaiva sekä hyödyt, jotka saat vastineeksi ponnistuksistasi. Jos koet hyötyväsi paremmasta kunnosta ja terveydestä ja koet uhrauksen olevan pienempi saatuihin hyötyihin verrattuna, niin lähde silloin liikkeelle. Todennäköisyydet onnistumiseen ovat tällöin puolellasi.

    4. Onhan sitä tullut treenattua…

    Aika kultaa muistot. Juniori-iän jääkiekkoharrastus, kuukausikortti kuntosalille joskus vuosia sitten tai toissa kevään puolikas maraton eivät valitettavasti kanna enää hedelmää. Kuntoa ei voi kerätä varastoon. Treenaamattomuuden seurauksena lihaskunto kääntyy laskuun jo parin viikon kuluttua ja kuukauden tauon seurauksena voimatasot ovat laskeneet noin 10 %. Myös lihasmassa alkaa pienentyä jo muutaman viikon jälkeen. Kestävyyskunnon osalta kunnon heikkeneminen on vieläkin nopeampaa: Parin viikon tauon arvioidaan tiputtavan sitä noin 10 % ja 3 kuukauden treenaamattomuuden jälkeen sen on pudonnut jo 20 % lähtötasosta.

    Pieni treenitauko voi joskus tehdä hyvää sekä päälle että kropalle, mutta pääsääntöisesti kuntoilun tulee siis olla säännöllistä, jatkuvaa ja pitkäjänteistä. Muuten tuloksia ei tule, eikä kunto edes pysy yllä muutamaa viikkoa kauempaa.

    5. Liikunta on kurjaa

    Liikunta saattaa kuulua meistä monen epämukavuusalueelle. Syy siihen saattaa juontaa juurensa koululiikunnasta, armeijan hiihtomarsseista, lapsuuden ikävistä kokemuksista tai huonosti asetetuista ja epärealistisista tavoitteista. Juuri sen vuoksi treenaaminen tulisi tehdä niin helpoksi, mukavaksi, innostavaksi ja vaihtelevaksi, kuin mahdollista. Kun asenne sekä treeniohjelma ovat sopivan rennot ja joustavat, eikä harjoitusten toteuttaminen vaadi liikaa uhrauksia (aika, vaiva), on liikunta helpompi pitää säännöllisesti mukana elämässä ja siitä voi saada uutta, innostavaa sisältöä arkeensa.

    6. Nytku!

    Nyt on siis hyvä hetki taklata esteet, ottaa itseään lempeästi niskasta kiinni ja lähteä liikkeelle. Ei itseään ruoskien, sättien ja kurittaen, vaan tsempaten, kannustaen ja kuunnellen. Pyri näkemään esteiden sijaan kaikki ne mahdollisuudet, jotka elämä sinulle tarjoilee. Liikkumalla tunnin saat vastineeksi kaksi tuntia energistä aikaa, joten siitäkin näkökulmasta katsottuna esteestä muodostui mahdollisuus, johon kannustan sinua tarttumaan.


    Liikuntakeskus Hukan ammattitaitoiset valmentajat apunasi!

    Ammattitaitoiset valmentajamme ovat Hukassa sinua varten. Hukan valmennuspalveluista löydät taatusti itsellesi sopivan kokonaisuuden – etsitpä yksilövalmennusta, pienryhmävalmennusta, verkkovalmennusta tai yksittäistä kuntosaliohjelmaa. Jäsenyyteen sisältyvän veloituksettoman valmennuskonsultaation avulla kartoitamme sinulle parhaiten sopivan valmentajan ja valmennuspalvelun, jonka avulla matkasi kohti tuloksia voi alkaa!

    Lue lisää valmennuspalveluistamme täältä! 

    08 4152 2001

    Kysyttävää? Soita, me autamme!