Vaihtoehtoiset tavat liikkua kivun kanssa 

Vaihtoehtoiset tavat liikkua kivun kanssa 

  • Hukka
  • Kuten Urho Kaleva Kekkonen on joskus tokaissut: “Kaikki syyt jotka estävät meitä liikkumasta ovat tekosyitä”. Vaikka liikkumattomuuden taustalla ei aina ole tekosyy, on lausahduksessa silti perää. Liikunta voi herkästi jäädä esimerkiksi äkillisen loukkaantumisen tai pitkittyneen kiputilan, kuten selkä- tai polvikivun seurauksena. Liikkumattomuus on kuitenkaan hyvin harvoin ensisijainen hoitomuoto erilaisten kiputilojen hoitamiseksi. Lisäksi on myös hyvä muistaa, että vaikka tietty ruumiinosa olisi loukkaantunut, on tilanne harvoin niin huono, että liikunta on syytä jättää kokonaan pois.

    Mitä voin tehdä kaikesta huolimatta?

    Vaikka jokin kohta kehostasi on loukkaantunut, on liikunta usein jollain tapaa mahdollista loukkaantumisesta huolimatta. Kipsatun käden kanssa voit esimerkiksi tehdä kuntosalilla liikkeitä jaloille tai tehdä mahdollisesti sellaisia liikkeitä ylävartalolle, jossa loukkaantuneelle raajalle ei kohdistu kuormitusta. Lähes aina löytyy tapoja liikkua, vaikka tilanne näyttäisi toivottomalta. On myös tärkeää muistaa, että liikunnalla on vaikutusta myös meidän mielenterveyteen. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää löytää sopivat tavat liikkua myös silloin, kun jossain kehon osassa on rajoitteita. Vaikka liikunnan teho voi laskea loukkaantumisen jälkeen merkittävästi, on yleiskuntoa mahdollista ylläpitää kevyemmälläkin liikunalla, jolla voidaan ehkäistä muiden tuki- ja liikuntaelinvaivojen syntymistä ja ylläpitää psyykkistä hyvinvointia. 

    Joissain tilanteissa esimerkiksi pitkittynyt tai ajoittain toistuva selkäkipu on seurausta esimerkiksi liian yksipuolisesta harjoittelusta, liiallisesta istumisesta tai muuten huonoista työasennoista. Tällöin oikein valittu ja annosteltu liike on lähes poikkeuksetta parasta kivun hoitoa. Liikkumattomuus näissä tilanteissa usein vain pahentaa oireita. Lisäksi erilaisista tuki- ja liikuntaelinvaivoista huolimatta on mahdollista löytää kivuttomia liikevariaatioita, joilla voidaan vahvistaa oireilevaa aluetta ja tehdä monipuolista harjoittelua toimintakykyä ylläpitäen ja edistäen. Mikäli sinusta tuntuu, ettet löydä tai keksi vaihtoehtoisia tapoja liikkua voit kääntyä aina liikunnan ammattilaisen puoleen, joka osaa ohjata sinut sopivan lajin tai liikkeiden pariin. 

    Voinko käydä ryhmäliikuntatunneilla?

    Kuntosalilla kuntoutujan on usein helppo valita itselleen sopivia liikkeitä, jotka eivät aiheuta kipua. Mikäli kuitenkin tykkäät käydä myös ryhmäliikuntatunneilla, ei loukkaantuminen ole läheskään aina este osallistua ryhmäliikuntatunneille. Voit valita sellaisia tunteja, joissa kuormitusta loukkaantuneelle alueelle tulee vähemmän tai voit kertoa ohjaajalle vaivastasi, jolloin hän pystyy ottamaan sen huomioon ja antamaan tarvittaessa vaihtoehtoisia liikkeitä. Muista että vaikka käyt ryhmäliikuntatunnilla, myös siellä jokainen tekee omaa treeniä ja muokkaa sitä tarpeen mukaan itselleen sopivaksi. Kaikkien ei tarvitse tehdä juuri samaa liikettä, vaan jokainen valitsee itselleen sopivan variaation.

    Liikuitpa sitten yksin tai ryhmässä, niin jokaisella meistä on omat yksilölliset tarpeet myös liikunnan suhteen, jotka on syytä ottaa huomioon. Huomioimalla omat tarpeesi ja rajoitteesi, voit edistää omaa toimintakykyäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Mikään yksittäinen liike ei ratkaise sitä, onko treeni tehokas tai hyödyllinen. Kaikki liike on hyväksi ja jokaisen tulisi liikkua oman kunnon ja toimintakyvyn mukaan erilaiset kivut ja kolotukset huomioiden. 

    Mikäli tarvitset apua liikunnan aloittamiseksi tai löytämään vaihtoehtoisia tapoja liikkua, voit varata ajan Hukan valmentajalle 30 minuutin mittaiseen maksuttomaan liikuntaneuvontaan. Suora linkki ajanvaraukseen löytyy täältä.

    Aurinkoisin terveisin,
    PT-Salla